Eskimo Open Kalastuskilpailu 5.5.2018
Kilpailun säännöt ja osallistumisen ohjeet:
1. Eskimo Open Kalastuskilpailu 5.5.2018.
2. Kilpailualueena on Kymijoen alajuoksun Kokonkosken ja Ykköspoolin välinen alue.
Kalastus tulee kierrättää siten, ettei yksi kalastaja varaa samaa paikkaa enempää kuin 5 minuuttia, jos paikalle on pyrkimässä muita. Kalastus etenee alavirtaan. Tapahtumassa saa käyttää perho ja virveli vapaa.
3. Kilpailu aika 09-13:00
4. Siirtyminen kilpailualueelle tapahtuu lähtömerkistä Siikakosken läheiseltä parkkipaikalta.
Kilpailijoiden on saavuttava Siikakosken parkkipaikan punnituspaikalle 5 minuutin sisällä kilpailuajan päättymisen jälkeen.
5. Paremmuus järjestys ratkaistaan kilpailukalojen yhteispainon perusteella.
6. Kilpailukala on vain kirjolohi. Saaliskalat on toimitettava punnitukseen vain kurkku leikattuna. Lohi ja taimen eivät ole kilpailukaloja.
7. Pyydyksenä tulee olla perho tai uistin, jolla on selvä liike. Kalan tahallinen ulkopuolelta tartuttaminen on kielletty. Muualta kuin suusta tarttunut kala on laskettava takaisin jokeen. Onkiminen ja elävän syötin sekä onkitahnojen käyttäminen on kiellettyä.
8. Ruhavuolteen perhokalastusalueella kalastaminen on poikkeuksellisesti sallittua myös virvelillä.
9. Kilpailua koskevat protestit on jätettävä kilpailun toimitsijoille viimeistään 30 minuutin kuluessa tapahtuman päättymisestä. Protestimaksu on kilpailusarjan osallistumismaksun suuruinen summa. Tuomariston päätöksestä ei voi valittaa. Protestimaksua ei palauteta jos protesti on aiheeton.
10. Ympäristöön ei saa jättää roskia. Kunkin alueella kalastavan on huolehdittava osaltaan roskien
poistamisesta luonnosta. Leiriytyminen alueella on kielletty. Ajoneuvot tulee pysäköidä niille merkityille paikoitusalueille.
11. Jokainen osallistuu kilpailuun omalla vastuulla.
12. Oikeus säännönmuutoksiin pidätetään.
13. Kilpailun järjestäjällä on oikeus tehdä muutoksia näihin sääntöihin.
Palkintoja on luvassa ainakin kolmelle parhaalle joukkueelle.
Joukkuesarja:
- Eskimon kotimainen huippulaadukas vakuumikone Tecla 330, 400W RST, pusseineen. Arvo 550€.
- 3*Shimanon kela, vapa ja haavi. Arvo yhteensä noin 750€
- Rapalan laadukas kevyt untuva takki. (Tilataan koon mukaan). Arvo 300€.
Eskimo Open järjestetään Lauantaina 5.5.2018 klo 09:00-13:00 Yritys/Joukkuesarja
Osallistumismaksu 180 € (max 3 hlö). Maksua ei voi suorittaa paikan päällä.
Maksu sisältää kalastusluvan ja kahden kalan fileoinnin/vacumoinnin. Kolme parasta joukkuetta palkitaan kalastusaiheisin palkinnoin.
Lisäksi voittajajoukkue saa kiertopalkintona upean Matti Kurkelan kalastusaiheisen puureliefin.
Osallistumismaksujen maksaminen
Maksa osallistumismaksusi viimeistään 3.5.2018 mennessä
Ilmoittaudu osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Ilmoita sarja ja tietosi, niin saat kilpailuun oikeuttavan laskun.
Kilpailukortin saa Siikakosken pysäköintialueen kilpailukansliasta lauantai 5.5. klo 08.00 lähtien.
Lisätietoja:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Kari Lossi 045 3425199