Korkeakosken soutualue

Alueelle mahtuu lukuisia erinomaisia lohen sekä meritaimenen ottipaikkoja ja etenkin syksyllä alue kilpailee saalisvarmuudessa ylempänä virrassa sijaitsevan Korkeakosken heittolaiturin kanssa.

Soutualueille on tyypillistä hidas virtaus lukuunottamatta muutamaa pientä vuolletta.
Soutaminen on tuloksekkainta kylmän veden aikaan lokakuulta jäätilanteen salliessa kevääseen.

Soutupaikkojen hitaan virtaaman vuoksi erityisesti matalan veden aikaan perinteisen alavirtaan laskeutumisen sijasta voi olla tarpeen soutaa hitaasti ylävirtaan. Muutoin uistinten uimaan saaminen saattaa olla työn takana osin uoman kapeuden sekä useasti tarvittavien lisäpainojen vuoksi.

Lisäpainoja joudutaan käyttämään joen syvyyden vuoksi. Lisäpainot on kätevintä sitoa uistimen eteen spinflugatyyliin mutta paino kiinnitetään lukkoleikarilla vaihtamisen nopeuttamiseksi.

Lisäpainoille vaihtoehdoksi käy syvännevaapun ja "tavallisen" vaapun yhdistelmä, jossa lyhyessä tapsissa "tavallisen" vaapun edessä oleva lyijypaino korvataan syvännevaapulla. Hyväksi osoittautunut menetelmä on esimerkiksi soutaa kolmella vavalla, jolloin sivuilla on vaaput kevyemmillä 20-60 gramman painoilla ja keskellä lyhyessä siimassa lusikkauistin 40-90 gramman painolla. Yksin soudettaessa on tyytyminen kahteen vapaan. Sivuvapoina voi pitää pidempiäkin vapoja, keskellä sen sijaan järkevä vavan maksimipituus on yhdeksän jalan luokkaa. Sopiva siimapaksuus on 0,45-0,50.

Toimivia vaappujen värejä ovat lohelle perhojen tapaan punamustat sekä kirkkaat viher-kelta-oranssit sävyt. Erityisesti nousevalle taimenelle kelpaavat myös kirkkaat, salakkaa tai norssia imitoivat sävyt.

Helpoiten kalan nostaminen veneeseen käy suurella haavilla. Haavi on parasta säilyttää veneen keulassa poissa tieltä. Parhaat soutuajat ovat syksyllä ja keväällä kylmän veden aikaan. Kylmä vesi kangistaa veden varaan joutuneen nopeasti ja niinpä pelastuspuku on paras asuste myöhään syksyllä ja aikaisin keväällä.